Sanna Heiskanen
Anna Egutkina, kuva

Koekatsomossa Videotivolia ohjattiin kaukosäätimellä.
Hauska elokuva on parempi kuin vakava. Kaverukset Linnea Niemelä ja Linda Pirnes ovat asiasta yhtä mieltä. 11-vuotiaat hiihtolomalaiset katsoivat viime viikolla ennakkoon 11– 13-vuotiaiden tekemiä Videotivoli-elokuvia.
Elokuvan aihe voi tyttöjen mielestä olla mikä tahansa. Oman elokuvan aiheeksi Niemelä ja Pirnes valitsisivat ystävyyden ja auttamisen tai kiusaamisen. Samoja teemoja käsitellään myös varhaisteinien Videotivoli-sarjassa.
Saksalaisen isoäidin mainiot kommellukset koulun liikuntatunnilla naurattavat koeyleisöä lopputeksteihin asti. Ilmeet kuitenkin vakavoituvat, kun katsojat viedään Bangladeshiin tutustumaan tehtaassa työskentelevän pikkupojan elämään.
Tytöt suosittelevat lyhytelokuvia kaikille elokuvan ystäville.
– Lyhytelokuva voi olla yhtä hyvä kuin pitkäkin. Hyviä ideoita! Pirnes toteaa.
– Ja näistä voi oppia jotain uutta, Niemelä lisää.
Animaatiotyöpajan ohjaaja artenomi Katriina Reponen vakuuttaa, että animaation tekeminen sujuu vaikka kolmivuotiaalta, kunhan ohjaus on suunniteltu hyvin. Reposen mukaan animaation tekemisessä oppii elokuvan tekemisen vaiheet.
– Monet arvostavat animaatiota enemmän, kun pääsevät itse kokeilemaan sen tekemistä. Lapsille on ollut yllätys, miten hidasta ja tarkkaa puuhaa animaation tekeminen on. Pieni ja lyhytkin elokuva on tuntunut hienolta saavutukselta, kun sen on tehnyt itse.
Eurolla tivoliin – lasten ja nuorten elokuvia 30 maasta
Videotivolissa esitetään alle 16-vuotiaiden tekijöiden elokuvia. Elokuvat on jaettu esityksiin ikäryhmittäin. Baltian maista ja Pohjoismaista tulevat elokuvat esitetään omassa Kids for Kids -kilpailusarjassaan.
Lyhytelokuva lyö matikantunnin (FN 2008)
Videotivolin kotisivu
www.videotivoli.fi
Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Pii Poo
www.lastenpiipoo.fi
Päivitetty 06.03.2009 kello 15.45