Satu Juoperi
Tommi Taipale, kuvat
Pispalan nykytaiteen keskus Hirvitalo on vanhassa puutalossa. Se on idyllinen miljöö rinnakkaistapahtumalle.
Yleisö sekä amatööri- ja ammattilaiselokuvaohjaajat seuraavat esityksiä kylki kyljessä filkkareiden rinnakkaistapahtumassa Vilkkari OFFissa.
– Vilkkari OFF on matalan kynnyksen yhteisöllinen tapahtuma Pispalassa. Meillä katsojien ja taitelijoiden vuorovaikutus on tärkeää, kertoo järjestäjien työryhmän jäsen Anne Rasmussen. Elokuvien päättyminen on lähtölaukaus keskustelulle.
Yhteisöllisyys ulottuu myös järjestelyihin. Rasmussenin mukaan festivaalia suunnitellaan Pispalan kirjastotalolla ja Pispalan nykytaiteen keskuksella Hirvitalolla tee se itse -hengessä ja lähes vapaaehtoisvoimin.
– Kirjastotalon puolella pispalalaisuus on tärkeää ohjelmistossa, Rasmussen sanoo.
Nyt neljättä kertaa järjestettävässä tapahtumassa keskusteluun virittävät esimerkiksi taltioinnit alueen tapahtumista viime vuodelta ja päävieras, ohjaaja Johanna Vuoksenmaa uransa alkuaikojen tuotannolla.
Vilkkari OFFissa katsomiskokemus on yhteisöllinen. Kuvassa katsotaan musiikkivideoita viime vuoden Vilkkari OFFissa.
Nykytaiteen keskus sijaitsee vanhassa puutalossa. Siksi miljöö tuo katsojille uuden näkökulman tilaan, jossa elokuvaa on totuttu katsomaan.
– Täällä voi viettää aikaa omaan tahtiin, sillä osa ohjelmistosta on non stop -esityksiä, Lipiäinen huomauttaa.
Hirvitalon ohjelmistossa on keskiössä tänä vuonna ajatus, että digi- ja verkkomedia ovat luoneet uusia keskustelutiloja ja -muotoja, jotka sekoittavat perinteistä julkista tilaa ja verkkojulkisuutta.
Tästä Hirvitalolle saapuu kertomaan yhteisönettitelevisio M2HZ:n tuotantoassistentti Kalle Kuisma. Vierailun tarkoituksena on rohkaista miettimään uudenlaisia tuotantotapoja esimerkiksi kansalaisjärjestöissä tehtävälle liikkuvalle kuvalle.
Hirvitalo
www.hirvikatu10.net/wordpress.1/.html
Pispalan kirjasto
www.pispala.fi/yhdistykset/kirjasto/index.html
Päivitetty 04.03.2009 kello 10.41