Kotimaisen kilpailun alle puolen tunnin lyhytelokuvien sarjan voittaja Mazdak Nassir sai tiedotustilaisuudessa aplodit.
Elokuvien lajityyppejä pitäisi uskaltaa sekoittaa. Tätä mieltä olivat monet kansainvälisen kilpailun ohjaajien keskusteluun osallistuneista.
Joanna Quinn on voittanut lukuisia palkintoja animaatioillaan, mutta sillä ei elä. Mainoksia tekemällä hän maksaa laskut ja alaistensa palkan. Quinn palkitsee Tampereella kokeellisia elokuvia.
Kokeellisen elokuvan kilpailun tuomaristossa on myös portugalilainen José Nuno Rodrigues, jonka mukaan lyhytelokuvien asemaa parantaa kokonaan lyhytelokuville omistettu tv-ohjelma.

Hyväntuulinen Katariina Lillqvist ihmettelee Uralin perhosesta noussutta kohua. (Kuva: Jutta Mattsson)
– Eihän tällaista huomiota voi rahalla ostaa, sanoo elokuvantekijä Katariina Lillqvist. Liian usein animaatiot jäävät suurelta yleisöltä huomaamatta ja tämän kohun jälkeen voisi toivoa, että muutama muukin kuva pääsee paremmin esille.
– Olen ollut oven takana oikeaan aikaan. Joku on avannut oven, ja olen astunut sisään. En tähdännyt tietoisesti tanssitaiteilijaksi, sanoo Reijo Kela, yksi kokeellisen elokuvan tuomariston jäsenistä.
os käsikirjoittaja Hannaleena Haurulle annettaisiin mahdollisuus tehdä elokuva ilman mitään rajoituksia, hän tekisi valmiiksi elokuvan, jota hän parhaillaan kirjoittaa.
Tuomareiden työsarka on suuri ja haastava. Kotimaisen kilpailusarjan arviointivaikeutta lisää myös se, että animaatiot, fiktiiviset elokuvat, dokumentit ja kokeelliset elokuvat kamppailevat kaikki samassa sarjassa.
Kotimaisen ja kansainvälisen kilpailun rinnalla nähdään tänä vuonna uusi kilpailusarja. Rajoja rikkovia ja kokeellisia elokuvia esitetään LAB1O-sarjassa.
Marika Väisäsen dokumenttielokuvassa Sylistä syliin matkataan junalla, joka nähdään kotimaisessa kilpailusarjassa.
Tampereen elokuvajuhlien kansainväliseen kilpailusarjaan lähetettiin tänä vuonna ennätysmäärä tarjokkaita, yhteensä 3800 lyhytelokuvaa.
Päivitetty 14.03.2008 kello 13.36