Chris Lavisin ja Macieck Szczerbowskin animaatio Madame Tutli-Putli vei elokuvajuhlien vuoden 2008 pääpalkinnon Kanadaan.
Elokuvajuhlien kilpailujen pääpalkinto meni Chris Lavisin ja Maciek Szczerbowskin animaatiolle Rouva Tutli-Putli. Tämän lisäksi teos palkittiin parhaana animaationa ja se sai yleisöpalkinnon kansainvälisessä sarjassa.
Suojalkapalloa ja nautavaellusta valkokankaalla, humppaa ja kansanmusiikkia elokuvien välillä ja tirisevää grillimakkaraa talviyössä oli tarjolla lauantain ja sunnuntain vastaisena yönä Tampereen Tullikamarilla.
Elokuvan pitkässä yössä pantiin tanssiksin. (Kuva: Tatu Blomqvist)
Inkeri Nieminen näkee elokuvansa ensimmäistä kertaa lauantaina. Arkiston aarteet -sarjassa esitettävä Neiti Nimismies filmattiin 1929, mutta ensi-iltaa on saatu odotella melkein 80 vuotta. Elokuvassa Nieminen näyttelee naispääosan nimismiehen tyttärenä.
– Eihän tällaista huomiota voi rahalla ostaa, sanoo elokuvantekijä Katariina Lillqvist. Liian usein animaatiot jäävät suurelta yleisöltä huomaamatta ja tämän kohun jälkeen voisi toivoa, että muutama muukin kuva pääsee paremmin esille.
Päivitetty 13.03.2008 kello 11.47