Susanna Kotilainen
Tatu Blomqvist, kuvat
Hiski, Möttö ja Mojakka tunnelmoi folkin tahtiin.
Elokuvan pitkässä yössä nähtiin tänä vuonna suojalkapalloa ja nautavaellusta. Suomi on tuhansien tapahtumien maa. Eukonkantoa, valkosipulijuhlia ja kansanmusiikkia. Filkkarit siis istuvat suomalaisuuteen mainiosti.

Suomalaista gurmeeruokaa.
Pakkahuoneella soi iskelmä ja humppa. Tarjolla oli festivaaleja varten lanseerattu suomitekila eli kossusnapsi suolakurkulla. Ulkoa levisi saliin tuttu rasvainen tuoksu. Terassilla tirisi grillissä b-luokan makkaraa. Suomalainen grilliherkku ei lyönyt itseään läpi festivaalivieraiden keskuudessa. Olut sen sijaan maistui filmikansalle.
Mitä olisivat juhlat ilman haitaria tai viulua? Illan suomalaisimmasta musiikkitarjonnasta vastasi uuden aallon kansanmusiikkia soittava Hiski, Möttö ja Mojakka. Yhtye tulkitsi suomalaista folkpoljentoa uudelleen sovitettuna. Mandoliinin ja kontrabasson lisäksi ääntä saatiin irti kurkkupurkeista, matkalaukuista ja lehmänkellosta.
Hiski Salomaan ikivihreitä hittejä ja humppaa soittava yhtye perustettiin muutama vuosi sitten Karaokebaarissa Espoossa. Kokoonpano on sittemmin soittanut tilastokeskuksen pikkujouluissa, hippien laulujuhlissa, kaustisten kansanmusiikkifestivaaleilla ja monissa muissa supisuomalaisissa tapahtumissa.
Suomalaisia tunteita tulkitsivat Klubin yössä myös rockin outolintu Risto ja ikivihreä Mikko Alatalo.
Suomi-yön kaupunkikilpailussa parhaan kaupungin tittelistä ottivat mittaa Kuopio, Espoo, Helsinki, Vantaa, Tampere, Jyväskylä, Lahti, Turku ja Oulu. Arvovaltainen kaupunkivideoraati jakoi ehdokkaille pisteitä kaupunkien esittelyvideoiden perusteella.

Oulu ei tehnyt vaikutusta kaupunkikilpailuraatin.
Kaupunkikilpailun voittajaksi nousi yllättäen musta hevonen, Hauho. Tampere ja Lahti saivat raadilta yhtä paljon pisteitä, ja voittajaksi kruunattiin maantieteellisin perustein puolivälissä sijaitseva Hauhon kunta. Peränpitäjäksi kilpailussa jäi Oulu.
Hauho juhlii tänä vuonna syntymäpäiviään teemalla 140 vuotta - 140 tapahtumaa. Valinta taisi osua oikeaan. Kyseessä on suomalaisia perinteitä kunnioittava tapahtumarikas kunta.
Kauniita kuvia (FN 10.03.2008)
Hauhon kunta
www.hauho.fi
Päivitetty 14.03.2008 kello 13.59