Elisa Rimaila
Turun Taideakatemia saa animaattoriksi pian valmistuvalta Simo Ruotsalaiselta kiitosta, mutta oppilaitoksen tulevaisuus huolettaa. Valtio on päättänyt laittaa ammattikorkeakouluverkoston remonttiin ja Turussakin joudutaan kiristämään vyötä. Pienet kaupungit ovat kiinnostuneempia pitämään ainoan koulunsa kuin isot.
Turussa tuen pieneneminen tarkoittaa korkeatasoisten opettajien vähenemistä ja opiskelijoiden jäämistä enemmän oman onnensa nojaan, susilapsiksi, kuten Ruotsalainen asian ilmaisee. On syytä pelätä Taideakatemialle tärkeän erikoisuuden animaatiolinjan lakkauttamista ja alan koulutuksen keskittymistä Helsinkiin Taideteolliseen korkeakouluun.
– Turussa opetus on niin laadukasta ja ihmiset motivoituneita, että tuntuu väärältä, jos Taideakatemia kärsii sen kustannuksella, että jossakin maakunnissa saadaan väkisin pidettyä mediakouluja pystyssä, sanoo Ruotsalainen.
– Pitää miettiä, kuka hyötyy media-alan ammattikorkeakoulutuksesta.
Animaanista menoa kohti kuilua (FN 9.3.2008)
Turun Taideakatemia
www.taideakatemia.turkuamk.fi
Pro Turun Taideakatemia
www.pro-taideakatemia.com
Päivitetty 14.03.2008 kello 9.34