Festival News 2008 - Tampereen 38. elokuvajuhlien verkkolehti

Kulttuuri joutuu helposti juustohöylän alle

Tiina Kemppainen
Johanna Huiskonen, kuva

Toiminnanjohtaja Kari Lounela.

Toiminnanjohtaja Kari Lounela.

– Tampereen elokuvajuhlien tarkoituksena on tuottaa mahdollisimman monipuolista ja nautinnollista kulttuuria. Bisneksen teko ei edes ole päämääränä, Kari Lounela sanoo.

Virkaatekevä toiminnanjohtaja Lounela arvelee, että tilanne on hyvin samankaltainen muillakin vastaavilla kulttuuritapahtumilla. Vallitsevassa tulosvastuuajattelussa kulttuurin arvo unohtuu helposti, sillä sen menestys ei näy suoraan loppulaskelmissa.

– Ei se halpaa puuhaa ole, jos viikoksi pystytetään väliaikainen elokuvateatteri. Se ei kuitenkaan saa vaikuttaa lopputulokseen, Lounela toteaa.

Vankka tukijajoukko helpottaa toimintaa

Juhlien suurimmat kulut aiheutuvat henkilöstön palkkauksesta sekä paikkavuokrista. Lukuisat vieraatkin tarvitsevat majoituksen ja matkat Pirkanmaalle. Myös esitystekniikka vie kuluista mittavan osan.

Tapahtuman päätukijat ovat pysyneet pääosin samoina jo pitkään. Edelleen suurimman potin kassaan tuo Tampereen kaupunki, joka tänäkin vuonna tukee kulttuuriviikkoa noin 190 000 eurolla. Lisäksi Suomen Elokuvasäätiö, ulko- ja opetusministeriöt, Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus sekä EU:n mediaohjelma avustavat osaltaan tapahtuman järjestämisessä.

– Luotamme tulevaisuuteen. Suuria korotuksia tukiin emme uskalla jatkossakaan odottaa, mutta tällaisille tapahtumille on tarvetta. Raha ei saa olla ainoa määräävä tekijä, Lounela tiivistää.

Päivitetty 13.03.2008 kello 13.48