Henna Tuominen
Tulevaisuudessa yritysten johtajuuden ennustetaan olevan naisten käsissä. Mediassa käydyn keskustelun mukaan naispomot ovat jo jopa ammattitaitoisempia kuin miehet, ja heitä on yhä enemmän.
Elokuvamaailmassa johtamisen ja vastuunkantamisen taitoa tarvitsevat tuottajat. Myös heidän joukossaan on paljon arvostettuja naisia. Miestuottajat tuntuvat kuitenkin olevan naiskollegojaan näkyvämmässä asemassa.
Tuotannon lehtori Anna Heiskanen Taideteollisesta korkeakoulusta myöntää, että Suomessa suurin osa tunnetuista elokuvatuottajista on edelleen miehiä.
– Suuret tuotantoyhtiöt ovat pääosin miesomistuksessa. Tarvittaisiin kuitenkin sellaisia elokuvia, joissa niin mies- kuin naisnäkökulmakin on otettu huomioon.
– Onhan Suomessa tuottajina paljon naisiakin, mutta ehkä miehet ovat heitä julkisuushakuisempia, Heiskanen arvelee.
– Meillä on ylipäänsä melko vähän ammattitaitoisia tuottajia. Tässä joukossa on kuitenkin useita arvostettuja naisia, esimerkiksi Kristiina Pervilä ja Hanna Hemilä.
Suomen Media Deskin toiminnanjohtaja Kerstin Degerman listaa miestuottajien vahvuudeksi rohkeuden ja jopa suoranaisen uhkarohkeuden, mistä on alalla hyötyä. Hänen mielestään naiset ovat kuitenkin tuottajina erinomaisia: järjestelmällisiä, tarkkoja ja tunnollisia.
– Ehkä tuottajan ammatti liitetään helposti miehiin vain siksi, että miehet ovat perinteisesti olleet pomon ja vastuunkantajan roolissa, Degerman pohtii.
Suomen elokuvatuottajien keskusliiton toiminnanjohtaja Raija Nurmio nimeää useita tunnettuja naistuottajia: Liisa Penttilä, Niina Koljonen, Outi Rousu, Leila Lyytikäinen.
Media ei Nurmion mukaan ole tuonut naistuottajia esiin, vaikka tilaisuuksia olisi ollut.
– Vinkkasin muutama vuosi sitten Helsingin Sanomille juttua naistuottajista, mutta lehti ei ollut kiinnostunut. Naistenlehdet ehkä jonkin verran tuovat naistekijöitä esiin.
Tuottajat eivät Raija Nurmion mielestä ole kovin näkyvässä asemassa – eivät edes miestuottajat.
– Kansa tuntee korkeintaan Markus Selinin, Nurmio uskoo.
Tuottaja Liisa Penttilän mielestä miestuottajien näkyvyys liittyy paljolti pitkiin elokuviin, jotka saavat paljon huomiota mediassa.
– Suomessa pitkiä elokuvia tuottavat usein juuri miehet. Sen sijaan tv- ja dokumenttituotannossa on mukana paljon naisia.
– Naisilla tuottajan työhön tuo sitä paitsi oman haasteensa perhe ja sen yhdistäminen aikaavievään ja riskialttiiseenkin yrittäjyyteen, Penttilä toteaa.
Penttilä pitää naiseutta kuitenkin vahvuutena työssään. Naiseuteen liittyy sosiaalista herkkyyttä ja yhteistyökykyä, jota alalla tarvitaan.
– Silti jokainen tuottaja on oma persoonansa: en usko, että kanssani halutaan työskennellä vain siksi, että olen nainen, Liisa Penttilä sanoo.
Myös yleisö vaikuttaa siihen, millaisia elokuvia valitaan tuotantoon.
– Suomessa on hyvin lojaali naisyleisö, joka kannattaa ottaa huomioon, Penttilä huomauttaa.
– Kuitenkin tarina on tärkein. Uskon, että jokainen tuottaja haluaa tuottaa ensisijaisesti hyviä elokuvia, jotka löytävät yleisönsä, Penttilä painottaa.
Ei ole tuottajia ja naistuottajia (FN 8.3.2008)
Päivitetty 07.03.2008 kello 14.41