Aino Likitalo, Anna Vuorinen
Anna Vuorinen, kuva

Niklas Nylund ohjeisti talkoolaisia Tulliklubilla pari päivää ennen festivaalien alkua.
– Talkoolaiset ovat Tampereen elokuvajuhlilla korvaamaton apu. He mahdollistavat juhlien tapahtumisen, kertoo festivaalituottaja Toni Mikkola.
Tänä vuonna festivaaleilla työskentelee noin 200 talkoolaista. Yleensä halukkaita on ollut enemmän kuin työpaikkoja, mutta tänä vuonna mukaan pääsivät lähes kaikki halukkaat. Erityistaitoja ei talkoolaisilta odoteta.
– Kaikilla on aina johonkin tehtävään sopivia erityistaitoja. Toki hakijan kyvyt otetaan huomioon.
Viikon aikana talkoolaiset ahkeroivat muun muassa kuuluttajina, ovimiehinä, lipunmyyjinä ja valokuvaajina.
– Joukkoon kuuluminen ja yhteishenki ovat osa festaritunnelmaa. Meillä sekä talkoolaiset että työntekijät ovat yhtä joukkoa.
Talkoolaisten tehtäviin kuuluvat muun muassa lippujen repiminen ja juoksevien asioiden hoitaminen. Nylundin mukaan talkoolaisten työpanos on Plevnan elokuvateatterissa hyvin tärkeä.
– Festivaalivieraat kohtaavat useimmiten juuri talkoolaiset. Siksi talkoolaisten on oltava palvelualttiita ja reippaita. Hymyilyä ja hyvää mieltä tarvitaan.
Elinan viikko kuluu lastenelokuvien parissa (FN 05.03.2008)
Vapaaehtoiset antavat festivaalille kasvot (FN 09.03.2007)
Vapaaehtoistyö motivoi monesta syystä (FN 11.03.2006)
Torinon tyttö rakastui puolukkasuklaaseen (FN 13.03.2005)
Päivitetty 13.03.2008 kello 13.26