Verkkotutorin ohjaustehtävät




Verkkotutorin pedagogiset ohjaustehtävät

Pedagogiset ohjaustehtävät liittyvät 
 
  • oppimisen prosessiin 
  • oppimisen sisältöihin. 

Tehtävät voivat olla eritytettyjä useammalle ihmiselle, mutta eivät välttämättä.  Oppimisen prosessin ohjaajan täytyy tuntea myös opittava sisältö kuin myös sisällön asiantuntijan oppimisen prosessi - ja molemmilla on oltava käsitys verkko-oppimisen ja -vuorovaikutuksen erityispiirteistä ja käytännöllisistä reunaehdoista, kuten esim. verkko-ohjaamiseen sopivista ohjauskeinoista.

Prosessuaalisina ohjauksen keinoina voidaan käyttää esim.
 
 

  • keskusteluja
  • mentorointia
  • portfoliota
  • oppimispäiväkirjaa,

jotka ovat hyviä oppijakeskeisiä oppimisen ja arvioinnin menetelmiä myös kasvokkaisen oppimisen puolella.

Kirjoittamalla keskusteleminen on keskeinen prosessoinnin menetelmä verkko-oppimisessa - samoin myös ohjaamisessa.  Tietoverkossa keskustelua voidaan käydä niin yksilöllisesti kohdennettuna kuin ryhmän kesken.  Tutorinkaan näkökulmasta vaativin haaste ei ehkä sittenkään ole omien näkökulmien esittäminen ja niiden perusteleminen, vaan toisten esittämien viestien vastaanottaminen ja "kuunteleminen" - kognitiivinen eläytyminen.

Oppimiskeskustelu tietoverkossa voi osaltaan edistää argumentointitaitoja ja kriittistä ajattelua. Kommunikointi on tässä ympäristössä periaatteessa tasa-arvoista ja epämuodollista. On kuitenkin tärkeää, että tutor selvittää itse itselleen oman roolinsa tukihenkilönä ja resurssina ja myös toimii näiden tehtävien edellyttämällä tavalla.  Kahdenkeskeisessä ohjauskeskustelussa asetelmat ovat erilaiset kuin ryhmän parissa etenevä oppimiskeskustelu.

Mentorointi voi olla esim. kollegiaalista asiantuntijaohjausta, vertaistutorointia.  Tavoitteellisessa oppimisprosessissa mentoroiva ohjaus näkyy erityisesti asiantuntijatutorin roolissa.

Portfolio ja oppimispäiväkirja ovat oppijan henkilökohtaisia oppimisen ja sen arvioinnin työkaluja, joiden tekemistä ja työstämistä tutor voi tukea ja auttaa.

Oppimisprosessin ohjauksessa peruskysymys on, mistä tutor saa tarvittavat vihjeet ohjaukselle, kun osallistuminen on oppijakeskeisesti enemmän tai vähemmän satunnaista? Oppija joko näkyy tai ei näy verkossa, mutta milloin hiljaisuus tulkitaan poissaoloksi, milloin tarkkailuksi? Miten tukea ryhmäytymistä verkossa - ja miten ryhmäytyminen käytännössä näkyy tällaisessa virtuaalisessa ympäristössä?

  • Kuinka tärkeää on saada kaikki mukaan keskusteluun, vai voiko joku jäädä tarkkailijan rooliin? 
  • Minkä ajan kuluessa ohjaaja alkaa aktivoida keskustelua, ilman pelkoa, että ohjaaja puuttuu liikaa sen etenemiseen? 
  • Kuinka ohjaaja tulkitsee verkkokeskustelun tauot, jotka kuuluvat luonnollisina osina verkkokeskustelun(kin) kulkuun?



Oppimisprosessin ohjaus tietoverkossa

Tällä hetkellä vielä aika harvoilla on kokemusta vuorovaikutteisista verkko-opinnoista, joissa tutor on jatkuvasti oppijoiden käytettävissä.  Verkkotutorin tehtävänä prosessissa on 
 
  • herätellä keskustelua, 
  • kuulostella sitä (kognitiivinen eläytyminen), 
  • rohkaista, tukea ja innostaa oppijoita osallistumaan ja
  • kehittämään omaa verkkotoimijuuttaan. 

Koska oppijat ovat eri tasolla verkko-osaamisen suhteen, ohjaukselliset toimenpiteet vaihtelevat yksilöittäin.  Passiivisten oppijoiden mukanaolon varmistaminen saattaa joskus olla täyttä työtä (kaikissa verkko-oppimisalustoissa ei ole ominaisuuksia, joista käy ilmi oppijoiden jälkeä jättämättömät käynnit), mutta toisaalta ei tutorinkaan pidä vaatia itseltään mahdottomia.  On myös hyväksyttävä se, että kaikki ilmoittautuneet eivät syystä tai toisesta innostukaan aktiivisiksi verkkotoimijoiksi tai että kaikilla ei motivaatio riitä pitkäjänteiseen ja sitovaan verkko-oppimistyöskentelyyn.

Itse oppimisen prosessi etenee verkossa välillä kiihkeästi kuohuen, välillä suvannoissa rauhoittuen.  Tutor seuraa prosessia itsekin siihen osallistuen.  Tutorin on kuitenkin ymmärrettävä "verkon henki", jossa prosessit alkavat ja loppuvat alkaakseen ja loppuakseen jälleen uudelleen - sekä vertikaalisesti että horisontaalisesti kerrostuen.

Prosessin aikana tutor tukee samalla myös oppijoita ymmärtämään omaa verkkoprosessikokemustaan verkon kommunikatiivisesta luonteesta käsin.  Aloitteleva verkko-oppija saattaa kaikessa kokeilunhalussaan ja uteliaisuudessaan suhtautua verkko-oppimiseen kriittisesti, mikä on ihan luonnollista.  Koska kritiikki ilmaistaan kirjallisesti, se voi kuulostaa jyrkemmältä kuin mitä onkaan.

Näkökulma kritiikille nousee helposti kasvokkaisesta vuorovaikutuksesta, jonka perusteella verkkoprosessia arvioidaan mm. non-verbaalisten, viestien tulkintaa helpottavien oheistekijöiden puuttumisesta, pirstaleisuudesta ja kokonaisuuksien hahmottamisen vaikeuksista.  Tutorin tehtävänä on auttaa oppijaa irrottautumaan verkon konventionaalisesta tulkinnasta ja löytämään verkko-oppimisesta ne tekijät, jotka tekevät siitä laadullisesti ja kulttuurisesti konventionaalisesta, kasvokkaisesta oppimisympäristöstä poikkeavan.  Tässä suhteessa on ilmeisesti jonkinlaista "sukupolvien välistä kuilua" havaittavissa, vaikka verkkotoimijuus ei sinänsä iästä olekaan kiinni, vaan enemmänkin verkkokokemusten määrästä ja laadusta.

Verkkoprosessi on dynaaminen ja samalla myös monella tavalla hallitsematon.  Tutorin ei kuitenkaan pidä rakenteellistaa prosessia liikaa etukäteen, silloin dialogista häviää joustavuus ja herkkyys.  Verkkotutorin pitää uskaltaa antaa aidosti vapautta ja vastuuta oppijoille prosessoida.  Opettajalle, joka on tottunut pitämään opetuksen langat tiukasti käsissään ja joka kaipaa selkeää rakenteellista etenemisen logiikkaa, tehtävä saattaa olla vaikea; sehän tarkoittaa myös sitä, että on otettava myös epäonnistumisen riski, sillä prosessin lopputulos on ennalta määrittelemätön.


Tutor sisällön asiantuntijana

Asiantuntijatutor vastaa prosessin pedagogisesta sisällöstä; miten prosessi teemoitetaan, mitä materiaaleja käsitellään ja miten, minkälaisia oppimistehtäviä opintoihin sisältyy, miten arvioidaan jne.  Prosessuaalisissa verkko-opinnoissa kaikki didaktiset elementit sisältyvät  "sisäänrakennettuina" prosessiin, joten esim. ulkoiset, summatiiviset arvioinnin menetelmät eivät ole didaktisesti tarkoituksenmukaisia.

Asiantuntijan roolissaan tutor osallistuu myös itse sisällön käsittelyyn yhtenä toimijana muiden joukossa.  Tässä roolissa on omat sudenkuoppansa - tutor ei ole prosessissa keskeisin, eikä hänen sanomansa ole tärkeintä.  Tärkeintä olisi saada oppijat itse löytämään, tuottamaan ja kehittämään omia ja yhteisesti jaettuja ajatuksia/tehtäviä/materiaaleja jne. eteenpäin.  Tällaista asiantuntijaohjausta tutor voi antaa toimimalla mentorin tai kokeneemman vertaisoppijan tavoin.

Tutorin aktivoimistoimenpiteet eivät kuitenkaan ole tarkoituksenmukaisia, jos niillä ohjataan oppijoita vain näkyvään osallistumiseen, tärkeämpää on oppimiskeskustelun sisällöllinen taso, mistä keskustellaan, minkälaisella "otteella" ja mihin keskustelu johtaa.  Vaatimus on tutorille haasteellinen, koska ulkoisella ohjauksella ei pysty kovinkaan helposti vaikuttamaan oppimisen syvällisyyteen - se riippuu oppijan sisäisestä motivoituneisuudesta, hänen yleisestä suuntautuneisuudestaan opiskeluun, oppimisen tyylistään ja käyttämistään strategioista. 

Tutorin kysymykset johtavat yleensä enemmänkin horisontaaliseen kuin vertikaaliseen tarkkaavaisuuden suuntaamiseen.  Tosin silläkin on oma merkityksensä: aihepiirien ja näkökulmien laventaminen voi olla monesti arvokasta sinänsä.  Paras (ainoa ?) tapa ohjata oppijaa yhä syvällisempään prosessointiin ja ymmärrykseen on rohkaista oppijaa käyttämään ymmärtämisessä apunaan omaa viitekehystä ja kontekstia.  Jos sisältö ei kosketa oppijaa, jos siihen ei synny kontaktia, sillä ei ole merkitystä oppijan kannalta.  Merkityksellisyyden tunnistaminen on emotionaalinen kokemus, joten oppimisen emotionaalistakaan puolta ei pidä unohtaa.


Verkkotutorin tekniset ja hallinnolliset ohjaustehtävät

Monilla oppilaitoksilla on käytettävissään mikrotukihenkilöitä, mutta tietotekniikan asiantuntija ei ole välttämättä paras mahdollinen henkilö auttamaan teknisissä asioissa, jos hän puhuu autettavan kanssa täysin eri kieltä. Ohjaus on kuitenkin kaikissa tapauksissa ihmisen kohtaamista - ilman vastavuoroisuutta se ei onnistu. Siksi tutorin täytyy pystyä ohjaamaan (tai ainakin toimimaan tulkkina) myös esim. käytettäviin ohjelmiin ja yhteyksiin liittyvissä kysymyksissä. Yleensä nämä ongelmat ovat esillä opintojen alkuvaiheessa. Yhteyksien kokeiluun ja ohjelmistoihin tutustumiseen kannattaa varata aikaa ennen varsinaisia opintoja, jotta kynnys niiden käyttöön madaltuu, toiminnot rutinoituvat ja itse tietokone välineenä jää taustalle. 

Oppijoiden hallinta yhteystietoineen, opintojen oppija- ja ryhmäkohtainen seuranta, opintokokonaisuuden koordinointi (jos verkko-opinnot ovat osa laajempaa kokonaisuutta lähiopetuksineen tms.) ym. käytännön opiskeluun sisältyviä hallinnollisia toimenpiteitä voidaan hoitaa joko verkkoprosessista erillisinä tai siihen saumattomasti sisältyvinä.  Verkko-opetuksen hallinnoiminen on sitä sujuvampaa, mitä helpommin sitä koskevat tiedot ovat niitä tarvitsevien saatavilla.  Luonteviin ratkaisu on arkistoida kaikki verkko-opintoihin ja -toimijoihin liittyvät tarpeelliset tiedot oppimisympäristönä käytettävän ohjelmiston tietokantaan. 


Lähteet


Päivitetty 31.12.2002/Päivi Mäkinen