Oppijana vuorovaikutuksellisessa verkossa



Oppijan valta ja vastuu


Prosessuaalisissa verkko-opinnoissa oppija on keskeisessä asemassa.  Keskeisyys tarkoittaa käytännössä sitä, että oppijan sitoutuminen prosessiin "näkyy" ja vaikuttaa prosessin etenemiseen.  Verkko-oppijalla on aitoa valtaa oppimisen kulussa - niin tavoitteiden asettamisessa kuin keinoissa niiden saavuttamiseksi, mutta myös koko prosessiin liittyvää vastuuta.

Vastuu ja valta liittyvät oppijan itseohjautuvuuteen ja oppimistyöskentelyyn sitoutumiseen.  Suorituskeskeisellä asenteella verkko-opintoihin osallistumisen aktiivisuus saattaa helposti jäädä vain "pakollisten" tehtävien tekemiseen, mikäli sellaisia opintoihin sisältyy.  Aktiivista prosessiin osallistumista ei nähdä tarpeelliseksi tai merkitykselliseksi, eikä siihen resurssoida aikaa tai vaivaa. 

Toisaalta oppija saattaa vierailla ahkerastikin seuraamassa prosessin etenemistä, mutta ei osallistu siihen itse.  Yksilöllisesti ajatellen tällainen oppija saattaa saada prosessista hyvin paljon itselleen, mutta yhteisön oppimisen näkökulmasta "tarkkailijat" ovat hyödyttömiä ja - siivelläeläjiä ("lurkkijoita").  Prosessin kannalta asia muuttuu ongelmaksi siinä, kun aktiiviset osallistujat alkavat kokea asemansa epämiellyttävänä.  Joko niin, että keskusteluun osallistuva "iskuryhmä" toteaa resurssit riittämättömiksi hedelmälliselle dialogille tai aktiivinen yksilö "liittyy vastustajiin": miksi minä osallistuisin, kun eivät muutkaan.
 


Oppijan tyylit ja strategiat verkossa


Ihminen on oma itsensä myös verkkoympäristössä.  Hänen kognitiivinen tyylinsä kuvaa hänen suhteellisen pysyvää, mutta  käytännössä koko iän aikana muovautuvaa persoonallisuuttaan ja vaikuttaa myös oppimistoimintoihin.  Miten hän valikoi ja preferoi  informaatiota, mikä häntä kiinnostaa, mikä herättää motivaatiota (miten hän ohjaa omaa toimintaansa ja suhtautuu ulkoiseen ohjaukseen) ja minkälaisia strategioita hän käyttää oppimisessa?

Vuorovaikutuksellinen verkko sosiaalisen oppimisen kanavana on vielä tällä hetkellä enemmän tai vähemmän uusi tuttavuus  niin oppijoille kuin opettajille - kuin myös koulutuksen suunnittelijoille, päättäjille, ohjelmien tekijöille jne.  Oppijalla ei välttämättä ole käytettävissään muuta "kognitiivista karttaa" verkko-opintoihin orientoitumiseksi kuin käsitys konventionaalisesta lähi- tai etäopetuksesta. 

Mitä enemmän oppijalla on oppimiskokemuksia, sitä todennäköisemmin hänellä on "takataskussa" tarvittavia metakognitiivisia taitoja ohjata omaa oppimistaan ja joustavuutta tarkoituksenmukaisten strategioitten valintaan ja kehittämiseen (viimeistään siinä vaiheessa, kun huomaa, että vanhat strategiat eivät verkossa toimi).  Oppimaan oppimisen kyvyt ovat kehittyviä, mutta edellyttävät tietoista oman (oppimis)toiminnan tarkkailua ja reflektointia.  Oman oppimisen kehittymiselle on siis annettava mahdollisuus ja myös aikaa.

Prosessuaalisessa verkko-oppimisessa suorituskeskeiset ja toistamiseen perustuvat strategiat eivät ole pääsääntöisesti toimivia, sillä niiden taustalla on monesti episodinen ja "etukäteen määriteltyjen ratkaisujen" logiikka. 

Mitä perusteellisemmin oppija käsittelee informaatiota, sitä pysyvämpiä ja syvällisempiä oppimistulokset ovat.  Keskusteluun perustuvassa verkko-oppimisessa informaatio kulkee kirjallisesti välittyneenä, ilman viestiä tukevaa (tai "kieltävää") non-verbaalista viitekehystä.  Verkon luonteeseen kuuluen informaatio ei myöskään välity hyvin jäsenneltynä, eikä rakenteellisesti hierarkkisena, eivätkä rakenteettomuuden aiheuttamat affektiiviset tuntemukset kokonaisuuden hallitsemattomuudesta ja kaaoksesta ole verkossa vieraita.   Miten siis tarttua informaatioon?

Oppijan käyttämien strategioitten kannalta näillä tekijöillä on oma merkityksensä - merkitysten hakeminen, ymmärtävä tulkinta ja prosessin jatkaminen vähävihjeisessä kontekstissa (kaaoksessa?) vaativat paneutumista.  Oppijan vastuu itselle merkityksellisen tiedon työstämisestä alkaa informaation valinnasta ja sen eteenpäin muokkaamisesta.  Kouluoppimisesta poiketen opettaja ei jäsentele informaatiota valmiiksi tarjottimelle, luotettaviksi suupaloiksi nieltäviksi - oppijat tekevät sen itse ja samalla oppivat informaation valikoinnin, luotettavuuden ja sovellettavuuden arvioinnin kompleksisuutta, epävarmuutta ja kyseenalaistamista.  Monessa tapauksessa tämä saattaa olla oppijalle hyödyllisempi oppimisen kohde kuin sisällöllinen tieto sinänsä.

Jos viesteissä ei ole sisällöllisesti itselle merkityksellistä, ne todennäköisesti ohitetaan, sillä verkossakin ihminen pyrkii noudattamaan minimaalista kognitiivista ponnistelua.  Ohittamiseen turvaudutaan myös silloin, jos lukemattomien viestien määrä kasvaa ylitsepääsemättömäksi.  Ohittaminen saattaa olla monessa tapauksessa aivan hyvä strateginen valinta, vaikkakin tunnolliselle oppijalle ahdistava.


Verkkososiaalisuuden persoonalliset ilmentymät


Verkkoviestintä on sosiaalista, joten viesteissä välittyvät tavalla tai toisella myös ihmisen persoonallisuuteen sisältyviä ominaisuuksia: 

  • iloisuutta, 
  • temperamenttiutta, 
  • rauhallisuutta, 
  • vakavuutta, 
  • nopeutta, 
  • verkkaisuutta, 
  • harkitsevaisuutta, 
  • impulsiivisuutta jne. 
Verkkovuorovaikutuksessa ne voivat näkyä erilailla kuin kasvokkaisessa.  Esim. impulsiivinen ja sanavalmis oppija, joka on taitava tarttumaan tilaisuuteen kasvokkaisessa oppimisvuorovaikutuksessa, ei välttämättä pysty osoittamaan impulsiivisuuttaan verkkovuorovaikutuksessa, joka ei ole samalla tavalla kiinnittynyt fyysiseen ja ajallisesti sidottuun kontekstiin, vaan on välittynyttä.  Tai kasvokkaisessa vuorovaikutuksessa hiljainen ja sivustaseuraajaksi jättäytyvä oppija löytää itsestään uuden ulottuvuuden verkon sisältöön, eikä sanojaan (henkilöön) keskittyvässä ympäristössä.

Verkko antaa mahdollisuuden myös "fuskaamiseen" - myös siinä tapauksessa, että oppimisympäristöissä esiinnytäänkin useimmiten omilla nimillä.  Toisaalta, onko sillä merkitystä?  Verkkoyhteisössä, jossa osallistujat eivät tunne toisiaan, jokainen tulkitsee toisensa vain näkyvien viestien välityksellä. Toisen tekemä tulkinta saattaa olla aivan toisenlainen kuin se, minkä itse haluaisi toisille välittää.  Jokaisen tulkinta on myös "oikea". 

Jos oppijat tuntevat toisensa jo ennestään, saattaa verkkososiaalisuus nostaa esille toisesta ihmisestä, miksei myös itsestä, sellaisia piirteitä, joita ei ole tiennyt olevan olemassakaan - ja voi olla, että niitä ei olekaan kuin verkossa.  Ihmisen verkkopersoonallisuus voi olla jotain aivan muuta kuin kasvokkaisessa vuorovaikutuksessa ilmenevä.  Siitä huolimatta se on myös ihan yhtälailla oikeaa kuin ne kaikki tavat ja roolit, joilla ilmaisemme itseämme kasvokkaisissa toimintaympäristöissämme - ja joita emme aseta kyseenalaisiksi.
 


Verkko-oppijan toiminnalliset roolit

Verkko-opiskelussa oppijan näkyvät toiminnalliset roolit ovat perustaltaan emotionaalisia ja kognitiivisia.  Roolit syntyvät, kehittyvät ja muuttuvat prosessin aikana ja myös vaihtelevat samankin yksilön kohdalla prosesseista toiseen (ehkä myös samankin prosessin aikana).  Toiminnalliset roolit ovat yksilölle luonteenomaisia tapoja "tarttua toimeen" ja reagoida erilaisiin tilanteisiin. 

Verkko-oppimisessa tärkeät ominaisuudet, kuten uteliaisuus, rohkeus, avoimuus jne. ovat kaikki emotionaalisia, joita kognitiiviset havaitsemiseen, tarkkaavaisuuteen, ajatteluun ja muistamiseen liittyvät tekijät tarvitsevat tuekseen.  Emotionaaliset ominaisuudet edistävät kognitiivissa rooleissa prosessin eteenpäinviemisessä tärkeitä tekijöitä, jotka voivat näkyä esim.
 

  • Innostumisena, innostamisena
  • Kyselemisenä, kyseenalaistamisena 
  • Epäilemisenä, kriittisyytenä (positiivisessa mielessä)
  • Ideoimisena, innovaatioiden tekemisenä

Mielenkiintoinen on kysymys siitä, tulkitsevatko kaikki yhteisön jäsenet toistensa roolit samalla tavalla.  Joillekin innokas ja aktiivinen keskustelija voi olla "äänekäs", tai kyseenalaistaja "häirikkö" ja "vastarannan kiiski".  Heterogeeninen oppijajoukko erilaisine rooleineen on kuitenkin verkkoprosessia rikastava tekijä.

Erilaisia kognitiiviseen työskentelyyn liittyviä toiminnallisia rooleja, ovat esim.
 

  • Aloitteentekijä
  • Vastaväittäjä
  • Kommentoija
  • Kokoaja
  • Yhteenvetäjä
  • Raportoija
  • Tutkija
  • Etsijä

Tällaiset roolit ja tehtävät ovat tuttuja myös kasvokkaisista ryhmäprosesseista. 


Oppija ja "verkon henki"


Verkon kommunikatiiviselle luonteelle ominaiset piirteet vaikuttavat myös siihen, minkälaisia rooleja ja tehtäviä - ja tunteita - oppija tunnistaa verkkovuorovaikutuksessa omakseen.  Verkon tunneperäisyyttä ei pidä unohtaa, sillä on erittäin suuri merkitys prosessien syntymisessä ja eteenpäinviemisessä. 

Verkon hektisyys ja pirstaleisuus vaikuttavat kokonaisuuksien hahmottamiseen - verkko voi nopeudellaan ahdistaa ja turhauttaa, jos sen aktiiviseen käyttämiseen ei ole mahdollisuutta.  Tämä tulee monesti yllätyksenä aloittelevalle verkko-oppijalle, siksi ei voi tarpeeksi korostaa ajan varaamista verkko-opiskelua varten.  Mitä aktiivisemmin on itse mukana tuottamassa sisältöä prosessissa, sitä parempi kuva kokonaisuuksista syntyy.  Toisaalta verkkoprosessissa tuotetaan myös paljon sellaista tietoa, joka ei ole kaikille yhtä merkityksellistä - itse kukin valikoi ja jäsentelee tarvitsemansa tiedon omasta viitekehyksestään käsin.

Näihin piirteisiin liittyy myös verkon kerroksellisuus, joka ei-lineaarisena vaikeuttaa osaltaan loogisen etenemisen ja kokonaiskuvan hahmottamisen.  Verkossa tapahtuu monia asioita yhtä aikaa ja jos menettää hallinnan tunteen omista tekemisistään, seurauksena voi olla ylikuormittuminen.

Oppimisvuorovaikutuksessa verkon vangitsevuus riippuu pitkälti asian käsittelyn kiinnostavuudesta - käydäänkö todellista keskustelua todellisista asioista vai onko verkko vain "ilmoitustaulu" ilman vuorovaikutusta.  Aktiivinen osallistuja pyrkii käymään verkossa mahdollisimman säännöllisesti, ettei jäisi mistään paitsi.  Äärimmäisenä vaaranpaikkana on tietenkin "verkkoriippuvaisuus"…

Sisällöllisen prosessin seuraamisen kannalta kirjoitusten dokumentoituvuus ja julkisuus ovat keskeisessä asemassa.  Toisaalta näihin liittyvä paljastavuus voi olla myöskin rajoittava tekijä oppijan näkökulmasta.  Omien ajatusten esilletuomisen arkailu johtaa pidättyvyyteen, karsintaan ja harkintaan, jotka vievät pohjaa pois viestinnän välittömyydeltä.

Paljastuvuuden merkitys omaan toimintaan voi osaltaan johtua myös verkon luonteelle ominaisesta etäisyyden piirteestä.  Oppimisviestintä toimii sitä paremmin, mitä avoimempi ilmapiiri verkkoyhteisöön muodostuu.  Verkossa jokainen on fyysisesti yksin virtuaalisessa yhteisössä.  Yhteisöllisyyden tunteen syntyminen edellyttää, että verkossa välittyy läsnäolon viestejä.  Viestien määrä sinänsä ei kerro läsnäolosta - se välittyy sisällöstä.  Jos kaikki verkkoyhteisön jäsenet kirjoittavat "toistensa ohi", läsnäolo ei välity.

Verkko on yllätyksellinen oppimisympäristö - siellä on kaikki mahdollisuudet joutua ihan pihalle, hukata langat käsistään.  Toisaalta siellä on mahdollisuus myös löytää jotain sellaista, josta ei ole ennen tiennytkään.  Verkko-oppimisessa ei kannata odottaa mitään ennalta määriteltyä etenemistä, vaan kulkea avoimin mielin! 


Lähteet


Päivitetty 31.12.2002/Päivi Mäkinen