Mitä on oppiminen?

 
 

Tässä osassa pohditaan, mitä oppimisella tarkoitetaan, sen tunnusmerkkejä ja miten sitä voidaan määritellä. Lisäksi tarkastellaan oppimisen henkilökohtaisuutta ja oppimisen ongelmia.


"Oppia ikä kaikki"

Ihmisen elämä on jatkuvaa oppimista. Monia asioita ja taitoja opimme huomaamattamme, ilman että kiinnittäisimme sen enempää huomiota niin oppimisprosessiin kuin tulokseenkaan. Mutta kukapa ei muistaisi esim. polkupyörällä ajamisen opetteluansa; mikä suunnaton halu oppia, mikä tuska, kun pyörä ei suostu pysymään pystyssä ja mikä rajaton riemu, kun vihdoin polvet ruvella saa pyöränsä pysymään tasapainossa... 

Vaikka oppiminen onkin meille niin tuttua ja jokapäiväistä toimintaa, on sen yksiselitteinen käsitteellinen kuvaaminen vaikeaa. Eri oppimisteoriat ja -näkemykset tarkastelevat ja määrittelevät oppimista eri tavalla. Vielä viime vuosikymmeninä oli vallalla behavioristinen oppimiskäsitys, joka tarkasteli oppimista lähinnä ulkoisena tiedon siirtona opettajalta oppijalle. Nykyään oppimisen katsotaan olevan luonteeltaan konstruktivistista, jolloin oppija itse aktiivisesti "rakentaa" omaa tietämystään käyttäen rakennusaineksinaan paitsi uutta tietoa, myös aikaisemmin hankkimiaan tietoja ja kokemuksia


Oppimisen tunnusmerkkejä

Jos tarkastelemme oppimista tarkemmin, voimme erottaa joitakin sille ominaisia tunnuspiirteitä. 
    Oppiminen sisältää:
  • oppimisprosessin ja oppimisen tulokset. 
  • muutoksen niin yksilön arvoissa ja asenteissa kuin myös tiedoissa, taidoissa ja strategioissa.
  • vuorovaikutteisuuden
  • muutoksen, joka voi olla (mutta ei välttämättä ole) tietoisesti tarkoituksellinen.
Erilaiset näkemykset oppimisesta tarkastelevat ilmiötä eri näkökulmista, joten on vaikea sanoa, mikä oppimisessa on se kaikkein keskeisin aspekti. Emme kuitenkaan voi puhua koko asiasta, ellemme tee joitakin oletuksia siitä. 
Oppiminen voidaan määritellä:

interaktiiviseksi (vuorovaikutteiseksi) prosessiksi, jossa oppija muuntaa kokemuksiaan siten, että hänen tiedoissaan, taidoissaan ja asenteissaan tapahtuu pysyviä muutoksia.
 

Oppimisen prosessi ei ole mitään käsin kosketeltavaa tai ulospäin näkyvää, vaikka prosessin tulos saattaakin olla selvästi havaittavissa, erityisesti taitojen oppimisessa (esim. pyörällä ajaminen). Monesti oppiminen on kuitenkin enemmän "sisäistä", ajattelun kehittymistä ja sitä kautta, ajallisesti ehkä hyvinkin paljon myöhemmin, toiminnassa tai asenteissa näkyvää. Tällöin oppimista ei välttämättä havaitse sen enempää oppija itse kuin muutkaan niin helposti - eikä tällaista pitkäaikaista prosessia välttämättä edes mielletä oppimiseksi. 


Oppimisen yksilöllisyys

Ei ole olemassa kaikille oppijoille, kaikissa oppimistilanteissa "oikeaa tapaa oppia". Ihmiset keskenään eroavat toisistaan oppijoina, mutta myös sama yksilö oppii erilailla erilaisissa oppimistilanteissa. Monenlaiset oppimistavat ja -strategiat tekevät oppimisesta joustavaa, sikäli kun oppija osaa erilaisissa tilanteissa "valita" tehokkaimman tai muuten soveliaimman strategian. Mitä paremmin ihminen tiedostaa ja tuntee oman tapansa oppia, sitä paremmin hän pystyy toimimaan muuttuvissa tilanteissa. Tällöin puhutaan oppijan metakognitiivisista taidoista ja/tai reflektiosta

Oppiminen on hyvin henkilökohtainen asia; kukaan ei voi oppia toisen puolesta ja jokaiselle kehittyy omanlaisensa tapa oppia omassa oppimiskehyksessään. Nimenomaan aikuisopiskelijoiden kohdalla erot oppijoina tulevat näkyviin; mitä enemmän ikää, sen enemmän elämänkokemusta ja sen mukana hyvin erilaisia näkemyksiä ja tulkintatapoja asioille. Samoin ikääntyneemmän aikuisoppijan oppimiskehys saattaa olla huomattavasti monimuotoisempi kuin juuri lukio-opinnot lopettaneen nuoren ylioppilaan. 

Viime vuosien aikana on hyvin paljon puhuttu itseohjautuvuudesta oppimisessa. Itseohjautuvuudella voidaan viitata niin oppijan henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kuin oppimisprosessiin. Itseohjautuvuus ei ole kuitenkaan yksilölle "luonnostaan lankeavaa", joten sen, ja ylipäänsä yksilöllisyyden liiallinen korostaminen saattaa johtaa ongelmiin. Aikuisella ei välttämättä ole, ainakaan opintojen alkutaipaleella, valmiuksia ottaa vastuuta oppimisestaan. Oman yksilöllisyyden ymmärtäminen ja itseohjautuvan oppijan ominaisuuksien kehittyminen vie aikansa ja edellyttää yleensä sosiaalisen verkon tukea


Oppimisen ongelmia

Oppimista vaikeuttavat ongelmat, oppimisesteet, ovat suurelta osin psykologisia, asenteisiin liittyviä. Monesti niiden juuret löytyvät jo lapsuudesta, koulutaipaleen alkuvuosilta tai jopa ajalta ennen koulua. Suomalaiseen kasvatuskulttuuriin ei ole niinkään kuulunut kiittäminen ja kannustaminen kuin, jollei nyt suoranaisesti alistaminen ja pakottaminen, niin ainakin tietynlainen vähättely. Tähän kun vielä lisätään kouluopetukseen liittynyt behavioristinen oppimisnäkemys, palkkioineen ja rankaisuineen, niin oppimisesteille on kehittynyt hyvä kasvualusta. 

Monessa tapauksessa ihmisen käsitys itsestä on saanut niin pahan kolauksen, ettei itsetunto ole päässyt kehittymään myönteisesti. Itsetunnon ja oppimiskyvyn on todettu liittyvän toisiinsa . Huono itsetunto ja negatiiviset käsitykset itsestä oppijana synnyttävät kielteisiä asenteita oppimista kohtaan. Näin voidaan puhua itseaiheutetuista oppimisesteistä. 

Koska asenteiden muodostumisesta on saattanut kulua jo useampia vuosikymmeniä, ei niiden purkaminen onnistu sormia napsauttamalla. Parhaiten se onnistuu, kun siihen saa ulkopuolista apua. Opintojen alkuvaiheessa voidaan varata aikaa näistä asioista keskustelemiseen ja työstämiseen reflektoimalla ja varautua siihen, että niihin joudutaan palaamaan mahdollisesti useammankin kerran opiskelun kuluessa. On kuitenkin tärkeää, että oppija tiedostaa omat (kielteiset) asenteensa ja ymmärtää niiden olevan erillään uusista opittavista asioista. 

Oppimisen ongelmat tulevat esille helpoimmn oppimisprosessin vaativammassa vaiheessa, jollei niiden ennaltaehkäisyyn ole kiinnitetty huomiota. Oppimisympäristön pitäisi tarjota mahdollisuutta osallistua sellaiseen ohjaukseen, joka varta vasten keskittyy oppimisprosessin eteenpäin viemiseen. Tällaisessakin ohjaustilanteessa tarvitaan asiantuntijaa, tutoria, joka paitsi tuntee oppimisen kohteena olevan asian, myös kykenee auttamaan oppimisen karikoissa ja tukemaan oppijaa henkisesti oppimisprosessin eri vaiheissa. 


Lähteet


Päivitetty 31.12.2002/Päivi Mäkinen