Luovuus oppimisessa


Tässä jaksossa mietitään, liittyykö luovuus oppimiseen, kysytään kuka voi olla luova, katsotaan  aikuista luovana oppijana sekä tarkastellaan luovuuden ja tiedon suhdetta oppimisessa.


Liittyykö luovuus oppimiseen?

Mietipä hetki, kuinka valmistaudut ja etenet esimerkiksi esseetehtävän tai vastaavan itsenäistä työskentelyä edellyttävän kirjallisen tehtävän tekemiseeen.
Tunnistatko itseäsi seuraavasta?
  • aika, jota alunperin oli runsaasti, onkin huvennut minimaaliseksi; palautuksen takaraja häämöttää
  • katsot otsikon ja luet hätäisesti tehtävään liittyvän (ennalta määritellyn - muuta et ehdi, vaikka se olisi ollut suositeltua) kirjallisuuden. No, luet ainakin siltä osin kuin se liittyy käsiteltävään aiheeseen.
  • teet lukiessasi sanatarkkoja muistiinpanoja sopivista kohdista
  • kirjoitat muistiinpanosi puhtaaksi, toki miettien, missä järjestyksessä sisältö etenee loogisimmin
  • loppuun kirjoitat omana kommenttinasi, että "itse asiassa kaikissa esille tulleissa teorioissa oli omat hyvät ja huonot puolensa."

Jos edellä kuvattu karrikointi tuntuu mitenkään tutulta, on syytä asettaa itselleen kysymys: "Voisiko tämän tehdä toisin?". Esimerkissä ei tainnut luovuutta löytyä kuin siinä vaiheessa, kun mietittiin, miten ylipäänsä on mahdollista niin lyhyessä ajassa saada tehtävää ollenkaan tehdyksi. Itse sisällön oppiminen joka tapauksessa jäi toistavalle tasolle.

Monet aikuiset muistavat vieläkin ulkoa kouluaikoina mieleen painettuja enemmän tai vähemmän käyttökelpoisia ja merkityksellisiä rimpsuja ja kaavoja. Monessa tapauksessa oppiminen onkin ollut opitun asian toistamista - muistamme sen, mitä olemme lukeneet, kuulleet, nähneet tai tehneet. Pystymme tuottamaan tuon opitun asian sellaisena kuin olemme sen "vastaanottaneet". Jos joutuisimme soveltamaan opittua asiaa jossakin muussa yhteydessä, emme välttämättä pystyisikään. Psykologiassa käytetään käsitettä transfer, kun puhutaan oppimisen siirtovaikutuksesta. Oppiminen tapahtuu aina jossakin tietyssä tilanteessa, mutta oppimisen laatu määräytyy kuitenkin sen mukaan, miten pystymme opittua käyttämään muussakin kuin siinä nimenomaisessa oppimisympäristössä.

Oppimisen tavoitteena ei ole toistaa jo muutenkin olemassa olevia asioita - vaan löytää uutta; uusia näkökulmia, uusia kokonaisuuksia ja yhdistelmiä, uusia ajattelurakenteita ja toimintatapoja. Oppiminen ei ole mikään pysyvä olotila, vaan alati jatkuva ja muuttuva prosessi. Näin ymmärrettynä oppiminen ei onnistu ilman luovuutta. Uutta luomalla - uudistavalla oppimisella - olemme osaltamme muuttamassa maailmaa, emme pelkästään sopeutumassa muitten luomuksiin.

Voisitko siis sinä tehdä oppimistehtäväsi toisin? 


Aikuinen luovana oppijana

Luovuus on yleensä liitetty lapsiin ja aikuisissa taiteilijoihin ja hajamielisiin professoreihin. Aikuisuuteen liitetään mieluummin sellaisia ominaisuuksia kuten rationaalisuus, vastuullisuus, asiallisuus, tehokkuus jne. Emmekö oppimisessakin hae asettamiamme ja julkilausuttuja tavoitteita, hyötyä ja tuloksia, ja tarvitse itsekuria ja -kontrollia näiden saavuttamiseksi? Tarkoituksenamme on "suorittaa" opinnot ja saada siitä todistus tai muuten vain oppia "tehokkaasti" - mitä se sitten onkaan!

Luovuus edellyttää mielen leikkiä ja siksi emme osaa oikein arvostaa sitä. Leikkihän on jonninjoutavaa puuhastelua esim. työhön verrattuna. Johan sitä variksetkin nauraisivat, jos raavas mies alkaisi leikkiä, vaikkapa vain ajatuksillaan! 

Luovuus kuitenkin kuuluu aikuisenkin ihmisen jokapäiväiseen elämään. Emme vain aina tule ajatelleeksi, että hyvinkin arkipäiväisten ongelmien ratkaisemisessa käytämme luovuutta. Miten järjestämme joka-aamuisen töihin-, kouluun-, tarhaanlähtökaaoksen niin, ettei kukaan menetä hermojansa? Kuka hoitaa mitäkin asioita missäkin ja koska? Jne. jne. Olemme ehkä tottuneet tulkitsemaan luovuuden yksioikoisesti taiteelliseen tai tieteelliseen työhön liittyvänä ei-rationaalisena ilmiönä. 

Toisaalta on paljon asioita, joita hoitelemme rutiinilla vuodesta toiseen, emmekä koskaan pysähdy miettimään, voisiko tämän tehdä toisin. Silloin ongelmaherkkyytemme ei ole herännyt - emme näe, että tilanteessa olisi mitään ratkaistavaa. Tai sitten joskus nauramme joillekin toisten tekemille ratkaisuille, koska ratkaisun avaimet ovat siinä selvästi nähtävissä. Emme kuitenkaan ymmärrä sitä, että niinhän yleensä kaikessa oppimisessa ja luovassa toiminnassa on - kyse on vain siitä, kuinka onnistumme nämä olemassaolevat asiat yhdistää uudella, mielekkäällä tavalla. Olisitko sinä keksinyt perunankuorimisveitsen? Olisitko nähnyt tarvetta tällaiselle vekottimelle, jos joku muu ei olisi sitä jo keksinyt?


Luovuuden edellytyksiä

Maailma on täynnä "raaka-ainetta" kaikelle uudelle, jos vain pidämme mielen avoimena ja annamme luovuudelle mahdollisuuden. Edellytyksenä onkin, että sallimme mielen leikkiä luovasti, annamme ajattelulle ja kokemuksille mahdollisuuden sellaiseen vuorovaikutukselliseen suhteeseen, joka tarvittaessa voi johtaa luovien uusien havaintojen syntymiseen. Leikin perimmäiseen luonteeseen kuuluu, ettemme pidä mitään ehdottoman muuttumattomana ja että tulos ei ole tiedettävissä ennalta.
Otetaan taas esimerkiksi alun esseetehtävä. Helposti ajattelemme, että oppimistehtäviin on olemassa ennalta oikea vastaus. Olemme tottuneet opiskelussa siihen, että opettaja kysyy sellaisia kysymyksiä, joihin on olemassa hyväksyttävä, "oikea" vastaus. Siksi pyrimme vastaamaan ikään kuin "odotusten mukaisesti". Toisaalta saatamme myös ajatella, että mehän tässä olemme vasta opettelemassa asiaa, emme tiedä siitä sen enempää kuin meille annetut materiaalit välittävät tietoa. Tässä aliarvioimme omia kokemuksiamme - tuskin olisimme edes aloittaneet sellaisen aiheen opiskelua, josta meillä ei jo olisi jonkinlaista käsitystä. Meiltä puuttuu rohkeutta tuoda esille omia näkemyksiämme, vaikka nämä juuri voisivat avata sellaisiakin näkökulmia asioihin, joita alan varsinaiset "asiantuntijat" eivät ammattisokeudeltaan edes huomaa. 

Mitä siis voisi tehdä toisin? Pitää mieli avoimena - ottaa tiedon lisäksi tunteet ja asenteet mukaan oppimiseen. Olla tyytymättä helppoihin ratkaisuihin ja uskaltaa ammentaa omista resursseista.

Luovuus ei myöskään viihdy kiireessä, vaan se vaatii aikaa, jota varsinkaan teho-opetuksessa ei liiemmälti jää. Opettajan yksinpuhelu ei jätä tilaa asioiden prosessoinnille eikä keskustelulle, joka voisi johtaa parempaan ymmärtämiseen. Siksi yleensä opetuksen loppuun jätetty keskusteluaika on ajatuksena hyvä, mutta ei aina johda parhaaseen mahdolliseen tulokseen, koska oppijat eivät ole ehtineet pohtia oppimaansa - hyvät kysymykset eivät välttämättä herää heti.

Mitä siis voisi tehdä toisin? Eseetehtävää tehtäessä järjestää itselleen aikaa pohtimiseen ja ihmettelyyn. Esim. oppimispäiväkirjan kirjoittaminen voisi olla hyvä keino itsensä harjoittamiseen.

Perusedellytys luovuudelle on ympäristön hyväksyntä. Myös ryhmällä on merkitystä - sosiaalinen vuorovaikutus voi hyvinkin edistää luovuutta, niin yksilön kuin ryhmänkin. Toisaalta ryhmä voi myös tukahduttaa luovuuden, jos se toimii kahlitsevana ja arvostelevana. Kommunikaatiolla on hyvin tärkeä rooli uusia ajatuksia kehitettäessä, mutta kuinka päästä luovaan dialogiin?

Koska luovuus ammentaa perustansa meitä ympäröivästä todellisuudesta, meidän täytyy pystyä havaitsemaan ympäristöstämme ja kokemuksistamme nämä luovuuden lähteet. Jo pelkästään tarkkaavaisuuden suuntaaminen johonkin tiettyyn asiaan sulkee silmät ja korvat kaikelta muulta. Mihin sitten kiinnitämme huomiota? Yleensä meille tuttuihin ja turvallisiin asioihin. Tämä on ihmiselle hyvin ominainen psykologinen tekijä, joka puolustaa mieltämme kaikkea sitä vastaan, joka uhkaa vakavasti häiritä mielen tasapainoa. Emme siis välttämättä lähde edes keskustelemaan asioista, joihin olemme jo kantamme valinneet. Tai keskustellessamme puolustamme omaa näkökulmaamme verisesti, emmekä lainkaan kuuntele vastapuolen näkemyksiä.

Tämä vanhoissa, luutuneissa käsityksissä pitäytyminen on yksi luovuuden suurimmista esteistä. Samalla se on, kuten sanottu, ihmiselle luontaista. Pelkäämme epäonnistumista ja meihin kohdistuvaa arvostelua. Uutta luotaessa on kuitenkin ratkaisevaa kyky murtautua ulos vanhoista ajatusmalleista. Ilman luovuutta ihmisen toiminta alalla kuin alalla jää niiden jähmeiden urien vangiksi, joita se on kehityksensä myötä aukonut.

Tarvitsemme siis vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja, jotta luovuus saa toimintamahdollisuuden. Meidän täytyisi suhtautua positiivisen kriittisesti asioihin ja kanssaihmisiimme. Muitten esittämien ideoiden ja ajatusten vähättelyn ja arvostelun sijaan meidän pitäisi oppia kunnioittamaan ja arvostamaan toisiamme ja toistemme esittämiä ajatuksia. Samoin meidän pitäisi oppia ottamaan vastaan itseemme kohdistuvia arviointeja rakentavasti. Meidän pitäisi oppia "kuuntelemaan".

Opettajien ja ohjaajien rooleissa luovuuden esille houkutteleminen opiskelijasta on myös haasteellinen tehtävä. Perinteisesti opetuskulttuurissa ei ole kaivattu "häiriötekijöitä", jotka uhkaavat olemassaolevia järjestyksiä. Jotta puheet kehittymisestä, oppimaan oppimisesta ja ongelmanratkaisutaidoista eivät jäisi vain sanoiksi, tarvitaan asenteenmuutosta myös kateederin toisella puolella. Hyvä opettaja näkee, missä ovat oppijan luovuuden lähteet, hän sallii ja kannustaa niiden harjoittamista ja osaa auttaa niiden prosessoinnissa uuteen, käyttökelpoiseen tietoon.


Luovuus ja tieto oppimisessa

Kun sallimme mielen leikkiä luovasti, annamme ajattelulle ja kokemuksille mahdollisuuden sellaiseen vuorovaikutukselliseen suhteeseen, joka tarvittaessa voi johtaa luovien uusien havaintojen syntymiseen. Leikin perimmäiseen luonteeseen kuuluu, ettei mitään pidetä ehdottoman muuttumattomana ja että tulos ja päätelmä eivät ole tiedettävissä ennalta. Luova henkilö ei siis välttämättä tiedä, mitä etsii. Kyseessä on jotain enemmän kuin pelkkä ongelmanratkaisutaito.
Luovan oppimisen lähtökohtina ovat omat 
  • kokemuksemme 
  • asenteemme 
  • tunteemme sekä 
  • tietomme

Luovuus ei siis ole tiedon vastakohta tai sen kilpailija. Omaksumamme tiedot vain ilmentävät sitä "järjestystä", jonka olemme aikaisempien kokemustemme perusteella rakentaneet. Tieto ei kuitenkaan nykyisen käsityksen mukaan ole staattista, paikalla pysyvää, vaan konstruoimme sitä jatkuvasti. 

Luovan oppimisen prosessi on dynaamista, koska mikään tieto ei ole absoluuttisen pysyvää ja loputtomasti sovellettavissa.

Petämme itseämme, jos etsimme ehdotonta, pysyvää tietoa, sillä kaikki tieto syntyy liikkuvasta ja muuttuvasta toiminnasta. Tätä voi havainnollistaa kokemuksellisen oppimisen syklillä, koska kokemuksellisessa oppimisessa ihmisellä on olennaista luovuus. Havainnoista ja mielen leikistä syntyneet teot saavat palautetta kokemuksesta, joka taas johtaa uusiin havaintoihin. 

Nykyinen maailmamme on epävakaa ja jatkuvassa muutoksen tilassa. Mutta vaikka ympäristö muuttuu, on maailma kuitenkin edelleen juuri niin suuri kuin itse kunkin päähän mahtuu. Kun luemme esimerkiksi jotakin oppimistehtävää varten kirjaa, luemme maailmasta, jota ei ollut olemassa ennen sivujen aukaisemista. Kehittyminen on ajattelua, ja olennaista on se, että ajatus jatkuu, vaikka tekstiin pannaan piste. Oivaltaminen on edelleen oppimisen korkein aste. 


Lähteet


Päivitetty 31.12.2002/Päivi Mäkinen