Tiede
Musiikkitiede

Musiikkitiede

(musikologia) on musiikin tieteellistä tutkimusta, joka pyrkii musiikin ja musiikintekemisen systemaattiseen havainnointiin ja analyysiin kaikissa ilmenemismuodoissa. Musiikintutkimus vakiinnutti asemansa yliopistollisena oppiaineena 1800-luvulla, jolloin se myös jaettiin kahteen osaan, historialliseen ja systemaattiseen musiikkitieteeseen. Edellinen viittasi lähinnä länsimaisen taidemusiikin historian kirjoittamiseen, kun taas jälkimmäinen koostui useista erityisaloista, kuten musiikin teoriasta, akustiikasta, musiikin estetiikasta, musiikkipsykologiasta sekä -pedagogiikasta. Lisäksi systemaattiseen musiikkitieteeseen luettiin "musikologia", jolla tarkoitettiin ei-eurooppalaisten kansojen musiikin vertailevaa tutkimusta (tunnettiin myöhemmin nimellä vertaileva musiikkitiede).

1900-luvulla akateeminen musiikintutkimus jakautui käytännössä hieman toisella tavalla. Musiikkitiede keskittyi pelkästään länsimaisen taidemusiikin tutkimiseen riippumatta siitä, oliko tutkimus historiallisesti suuntautunutta vai ei. Sen vastapoolina oli etnomusikologia, joka korosti musiikin ja kulttuurin välistä yhteyttä ja jonka tutkimuskohteena olivat länsimainen kansanmusiikki, ulkoeurooppalaiset hovimusiikit ja alkuperäiskansojen musiikit.

Viimeisen kahden vuosikymmenen aikana tämä tutkimuskohteiden sanelema jako on alkanut hämärtyä. Samalla musiikintutkimus on uudistunut metodisesti ja laajentanut perinteisiä tutkimuskohteitaan. Musiikintutkijat ovat omaksuneet mm. semiotiikan ja kognitiotutkimuksen aloilta uusia tutkimusmenetelmiä, jotka soveltuvat yhtä hyvin musiikkitieteen kuin etnomusikologian käyttöön. Tämän lisäksi musiikkitieteilijät ovat omaksuneet koko joukon etnomusikologialle tyypillisiä näkökulmia, kuten musiikin kulttuuriympäristön huomioonottaminen (kontekstuaalisuus) ja musiikin sosiaaliset aspektit (sukupuoli ja musiikki, osakulttuurinäkökulma). Toisaalta etnomusikologit ovat tunteneet enenevässä määrin vetoa musiikinhistorian kirjoittamiseen. Lisäksi niin etnomusikologiassa kuin musiikkitieteessäkin on ilmennyt lisääntyvää kiinnostusta populaarimusiikin ja musiikkimedian tutkimukseen.

Uudet näkökulmat ja tutkimuskohteet ovat sekoittaneet musiikintutkimuksen pakan siinä määrin, että vuosituhannen vaihtuessa häämöttää jo aika, jolloin voimme puhua yleisestä tai universaalista musikologiasta, jonka materiaalina on kaikki inhimillinen musiikki. Samalla tutkimusmenetelmiä ammennetaan ennen näkemättömän laajasta teorioiden ja metodien joukosta.

Universaalin musiikintutkimuksen synty ei ole kuitenkaan vähentänyt musiikinteorian ja musiikkianalyysin merkitystä. Myös tulevaisuuden musikologin tulee osata soivan musiikin analyysin perusteet ennen kuin hän voi edetä erikoistuneempien menetelmien käyttöön. Lisäksi sopii muistaa, että musiikinteorian opiskelu on kohtuuttoman vaikeaa ilman analysoitavan musiikin historian tuntemusta.