Ääni
Musiikki
Yläsävelsarja
Säveljärjestelmien perusta

Yläsävelsarja säveljärjestelmien perustana

Koko musiikin teoria perustuu yläsävelsarjan ominaisuuksiin. Yläsävelsarjan avulla voidaan laskea erilaisten säveljärjestelmien sävelkorkeudet ja eri sävelten välisten erojen, intervallien suhteet. Myös musiikin historiallinen kehitys on tapahtunut yläsävelsarjan mukaisessa järjestyksessä: vanhimpien asteikkomuodostelmien ja yhteissointien teoreettinen perusta selittyy yläsävelsarjan alkupään intervallisuhteilla. Myöhempi kehitys on ottanut käyttöön yhä korkeammat yläsävelsarjan lukusuhteet: oman aikamme taidemusiikissa on siirrytty pientä sekuntia pienempien ns. mikrointervallien käyttöön.

Sävelen järjestysnumero yläsävelsarjassa on kerroin, jonka avulla lasketaan sävelten värähdyslukujen suhteet puhtaassa virityksessä. Nykyisen viritystason mukainen suuren oktaavin C syntyy 66 herzin taajuudella (66 värähdystä sekunnissa). Tästä voidaan laskea esim. e1:n värähdysluku. Sävel e1 on suuresta C:stä alkavan yläsävelsarjan viides osasävel. Sen värähdysluku saadaan laskutoimituksella 5 x 66 hz = 330 hz.

Yläsävelsarjassa on osasäveliä, joita ei voida tuottaa tasavireisillä soittimilla edes likiarvoisesti. Niinpä numero 11, joka C:stä alkavassa sarjassa yleensä merkitään säveleksi fis2, on puhtaassa yläsävelsarjassa jokseenkin tasan f:n ja fis:n puolivälissä. Samoin 13. osasävel, joka yleensä merkitään as:ksi, on a:n ja as:n puolivälissä. Luonnonpuhdas yläsävelsarja on helppo tuottaa nykyisillä elektronisilla soittimilla, jotka voidaan virittää logaritmisen senttijärjestelmän mukaisesti. Tällöin yläsävelsarjan osasävelet 8-16 pitää virittää seuraavasti: c=0c, d=204c, e=386c, fis=551c, g=702c, as=840c, b=969c, h=1088c. Tätä asteikkoa on kutsuttu nimellä akustinen asteikko. Sen tuottama kaikkien sävelten yhteissointi, ns. akustinen klusteri on äärettömän kaunis sointu.

Yläsävelsarja

Sivun asiaa koskeva kuva